Tuotteet
Ei hakutuloksia
Kaikki hakutulokset
Sisältö
Ei hakutuloksia
Kaikki hakutulokset
13.2.2020

Lappset-stipendin sai Aalto-yliopiston maisema-arkkitehti Jussi Virta

Lappset stipendi 2020 Erkki Ikäheimo Jussi Virta Emilia Wecström Aalto yliopisto 12 02 2020.jpg Jussi Virta (keskellä) palkittiin Lappset-stipendillä ansiokkaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstään, jossa hän kehitti ns. riskimatriisin, jota leikkialueiden suunnittelijat voivat hyödyntää. Stipendin luovutti Pohjoismaiden liiketoimintadivisioonan johtaja Erkki Ikäheimo. Jyväskylän Viherpäivillä pidetyssä palkitsemistilaisuudessa oli mukana myös Aalto-yliopiston lehtori Emilia Weckman.

Diplomityössään Virta selvitti, miten leikkipaikkoja uudistamalla voidaan paremmin tukea lasten kehitystä. Stipendi luovutettiin 12. helmikuuta 2020 Jyväskylässä pidettyjen Viherpäivien yhteydessä.

Riskejä on otettava -diplomityö käsittelee riskinottoa lasten leikeissä ja pohjautuu kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen. Pääteesinä ovat riskialttiin leikin myönteiset vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen.

Työssään Virta selvitti, miten leikkipaikkoja voitaisiin Suomessa uudistaa siten, että ne vastaisivat lasten kehittymisen kannalta tärkeitä haasteita. Lisäksi hän pohti, miten leikkipaikkojen monimuotoisuutta olisi mahdollista lisätä niin, että niiden käyttäjät ymmärtäisivät positiivisen riskinoton hyödyt. 

Diplomityössään Virta kokosi havaintonsa riskimatriisiksi, joka on käyttökelpoinen listaus hyvän leikkipaikan ominaisuuksista ja erinomainen apuväline leikkiympäristöjen suunnitteluun.

Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin stipenditoimikunnan mukaan diplomityö työ on kunnianhimoinen, mukaansatempaava ja rohkea. 

”Tekijä on ottanut haltuunsa vaativan aihepiirin ja hyödyntänyt monipuolisesti kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja esimerkkikohteita. Tekijällä on vahva ja tärkeä viesti, joka välittyy monipuolisen aineiston ja kerronnan kautta. Työ on arvokas keskustelunavaus”, valintaa perustellaan.

Lappset-stipendi on palkinto parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä. Se myönnetään vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ansiokkaan diplomityön tekijälle. Palkinnon suuruus on 2 000 euroa ja sen lahjoittaa Lappset Group Oy. 

Stipendin luovutti Pohjoismaiden liiketoiminnan johtaja Erkki Ikäheimo.

Uutista päivitetty 14.2.2020 lisäämällä valokuva palkinnonsaajasta ja sen luovuttajista. / Irma Kuukasjärvi

Lisätietoa:
- Erkki Ikäheimo, puh. +358 40 535 9962, erkki.ikaheimo@lappset.com
- Maisema-arkkitehti Jussi Virta, 040-740 4990, jussi.virta@loci.fi