Kohti organisoitumista?
Kokonaan seurat, lajiliitot ja muut traditionaaliset organisaatiot eivät kuitenkaan ole kuihtumassa. Monet epäorganisoituneina alkunsa saaneet lajit ryhtyvät suosion kasvaessa etsimään muotoaan ja järjestäytymään. Näin on osaltaan käynyt myös parkourin tapauksessa. Lajin kotimainen kattojärjestö Suomen Parkour ry (SPY) perustettiin jo vuonna 2003. Lajiliiton jäseninä on tällä hetkellä kymmenen suomalaista parkour-seuraa. Maantieteellisesti seurat ovat levittäytyneet aina Helsingistä Ouluun asti.
- SPY:llä on noin 6 000 jäsentä, ja vuonna 2016 toimintaamme osallistui yhteensä noin 20 000 harrastajaa. Monet harrastajat harjoittelevat lajia itsenäisesti, mutta varsinkin nuoremmissa ikäluokissa on runsaasti myös sellaisia harrastajia, joiden harrastaminen painottuu ohjattuihin ryhmiin. Toisaalta kyllähän melkein kaikki lapset harrastavat parkouria ihan jo huomaamattaan kiipeilleessään puissa ja kalliolla muiden leikkien yhteydessä, kertoo SPY:n kouluhankekoordinaattori Ville Kuusisaari.
SPY muistuttaa arvoiltaan ja tavoitteiltaan hyvin paljon perinteisempiä lajiliittoja. Liitto toimii tiiviissä yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa ja toimintansa tarkoitukseksi SPY ilmoittaa parkourin ja sitä tukevien taitojen vastuullisen kehittämisen edistämisen sekä lajin tunnettuuden lisäämisen. Yksi ratkaisevan merkittävä ero kuitenkin erottaa edelleen parkourin perinteisemmistä lajeista: SPY:n näkemyksen mukaan lajissa ei koskaan kilpailla toisia vastaan, vaan tavoitteena on vain omien taitojen kehittäminen ja itsensä ylittäminen.
- Meillä on selkeä kanta siihen, että kilpailu ei kuulu lajin luonteeseen. Parkourin henkeen kuuluu itsensä haastaminen ja kehittäminen. Jonkin verran tietysti lajiyhteisön sisällä on sellaisia ryhmiä, jotka ajavat kilpailullisuutta, mutta kyllä SPY:n linja on tällä hetkellä selkeä konsensus myös kansainvälisesti, Kuusisaari valaisee.
Vastuulliselle harrastamiselle on omistettu kokonainen alasivu liiton sivuilla. Tämä on lajin historian huomioiden mielenkiintoinen havainto. Tämän tekstin alussa käytetty esimerkki kerrostalohyppelijästä on kenties se yleisin parkouriin liitetty mielikuva; laji on näyttävä ja vaatii huimasti taitoa, mutta samalla se on vaarallinen ja suorituspaikkojen mielikuvituksellinen valinta epäilyttää monia. Todellisuus on kuitenkin usein toinen. Kuusisaari suhtautuu lajin hurjapäiseen maineeseen kaksijakoisin mielin.
- Kyllä mielikuvat ovat vielä osittain vääriä, mutta toisaalta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Aloitin itse parkourin kymmenen vuotta sitten, ja silloin suhtautuminen oli usein ”mitäs ne pojat pomppivat” –tyylistä. Nyt laji alkaa olla jo varsinkin nuorempien ikäluokkien keskuudessa hyvin tunnettu liikuntamuotona.