Yhä useammin leikki- ja liikunta-alueet nähdään yhtenä kokonaisuutena. Tämä on aivan oikein, sillä jopa lapsen kehityksen mukaan leikki muuttuu iän myötä liikunnallisemmaksi ja aikuisiän kynnyksellä olisi suotavaa, että liikunnasta tulisi osa vapaa-ajanviettoa.
Leikkialueita on tuotettu teollisesti jo viisikymmentä vuotta, mutta niiden yhteyteen tehtävien liikunta-alueiden suunnittelulla ei ole yhtä pitkiä perinteitä. Suuri apu löytyy noin vuosi sitten julkaistusta uudesta liikuntavälinestandardista EN 16630 ja tänä vuonna julkaistusta leikki- ja liikunta-alueiden yhdistämistä käsittelevästä teknisestä raportista TR 16879.
EN 16630 standardin julkaisemisen myötä erityisesti liikkuvia mekanismeja sisältäville välineille on tullut uusia, tiukempia vaatimuksia. Pari vuotta sitten oli tavallista, että liikuntavälineet oli sertifioitu EN 1176 standardin, eli lasten leikkivälineiden turvallisuusvaatimusten mukaan. Tämä ei enää riitä, sillä vaikka lasten leikkivälineiden turvallisuusvaatimukset ovat yleensä suhteellisen tiukat, liikkuvia mekanismeja koskien vaatimuksia on vain vähän ja ne eivät kata suurinta osaa mekanismien riskeistä.
Lapsiystävällinen vai ei?
Jos liikuntaväline on lapsiystävällinen, sen voi asentaa leikkialueen läheisyyteen ja hyväksyä sen, että lapset käyttävät sitä sekä liikunta- että leikkivälineenä.
Riskinarviointiin perustuva lähtökohta on, että staattiset välineet ovat lapsiystävällisiä ja liikettä sisältävät eivät ole. Tämä ei kuitenkaan ole yleispätevä sääntö, sillä liike voi olla maltillista jolloin se voidaan katsoa lapsiystävälliseksi.
Välinevalmistajat todennäköisesti antavat ohjeistusta omien välineiden sijoittelusta. Vaikka ohjeistusta ei olisikaan, alueen suunnittelija valitessaan liikuntavälineitä leikkialueen lähistöön voisi kysyä itseltään: Antaisinko omien/sisarusteni/serkkujeni 3-5 -vuotiaiden lasten leikkiä näissä? Jos antaisit ilman pienintäkään epäilystä, väline todennäköisesti on lapsiystävällinen.
Vain liikuntaan tarkoitettu alue
Jos alue ei ole lainkaan leikkimiseen tarkoitettu, voidaan sinne asentaa kaikkia liikuntavälineitä vapaasti ja myös säästää turva-alustoissa.
EN 16630 sallii iskua vaimentamattoman alustan käytön aina 100 cm putoamiskorkeuteen asti. Lisäksi pintamaa, millaiseksi Suomessa on totuttu mieltämään 0-6 mm kivituhka 10 cm kerroksena, riittää 120 cm putoamiskorkeuteen asti. Nurmikko, mikäli se on ehjä ja sen voi arvioida säilyvän nurmikkona, riittää 150 cm putoamiskorkeuteen asti.
Lisäksi leuanvetotangon putoamiskorkeus on 100 cm alle tangon korkeuden. Riskinarviointiin perustuen on kuitenkin suositeltavaa asentaa kunnon iskunvaimennus tangon alle ja noin 100 cm siitä eteen ja taakse.