Seniori taipuu liikkumaan
Lappset perehtyi ikäihmisten ja päiväkotilasten arkeen 2000-luvun puolivälissä tehdyllä tutkimuksella. Monitieteellisestä hankkeesta versoi idea, josta kypsyi Senior Sport -konsepti. Tutkimustiedon inspiroimana ja alan asiantuntijoiden avulla Lappset suunnitteli ikäihmisille oman liikuntavälinesarjan.
Senior Sport -ulkoliikuntavälineiden tavoitteena on helpottaa ja rikastuttaa ikäihmisten arkea ulkoliikunnan sekä siitä kumpuavan hyvän kunnon ja mielen avulla. Senioreille suunnitellut leikilliset liikuntaharjoitukset parantavat kykyä selvitä itsenäisesti arjen haasteista. Yksinkertaiset harjoitteet ylläpitävät liikkumiskykyä ja koordinaatiota – ulkoilu ja yhdessäolo puolestaan parantavat psyykkistä hyvinvointia. Ikäihmisten toimintakyky ja hyvä kunto auttavat vähentämään loukkaantumisia ja hoitokuluja, kun kaatumiset vähenevät ja itsenäinen arki helpottuu.
Lappsetin missio on saada ihmiset ulos leikkimään ja liikkumaan. Vaikka Senior Sport -liikuntavälinesarja on suunniteltu erityisesti ikäihmisille soveltuvaksi, sopii se myös lasten leikkeihin. Näin Senior Sport -alueesta voi tulla kolmen sukupolven kohtauspaikka, jossa ulkoilusta nauttivat kaikki vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.
Lue Lisää
Lisää videoita Senior Sport -sarjasta Lappsetin Youtube-kanavassa.