
Lappset on leikin asiantuntija
Lappset tunnetaan sisukkaana ja ennakkoluulottomana uuden kehittäjänä. Tahdomme tuoda iloa kaiken ikäisille leikkijöille. Tarinamme alkaa pohjoisesta, Suomen Lapista, yli neljäkymmentä vuotta sitten. Antero Ikäheimo sai idean lämpimämmästä ja pehmeämmästä leikkiympäristöstä, minkä pohjalta hän perusti Lappsetin vuonna 1970. Hän halusi tarjota lapsille puuvalmisteisia leikkivälineitä - jotakin muuta kuin tuolloin muodikkaita karuselleja ja metallisia leikkitelineitä. Uudenlaisessa ympäristössä lapset liikkuisivat ja kiipeilisivät leikkivälineissä itse. Samalla he saisivat lisää voimaa ja heidän tasapainonsa kehittyisi. Antero halusi kuitenkin, että leikkivälineet olisivat hauskoja ja että liikunta sujuisi leikiten.
Tuumasta toimeen
Antero Ikäheimo tarttui tuumasta toimeen ja alkoi tuottaa markkinoille uudenlaisia puuvalmisteisia leikkikenttävälineitä. Aluksi leikkipaikkavälineitä tuotettiin ruotsalaisella lisenssillä Pellossa alihankkijan puusepänverstaassa. Pian pohjoiset leikittäjät Antero ja hänen veljensä Risto tunnettiin koko Suomessa, ja maine kiiri kauemmaksikin: jo 1970-luvulla myyntimatkat suuntautuivat Skandinaviaan, Benelux-maihin ja Japaniinkin.
.
|
|
Kasvamista markkinoiden mukana
Yrityksen alkutaival ei ollut aivan pelkkää leikintekoa. Pitkät kuljetusmatkat kaukaa pohjoisesta ja tehokkaan tuotannon vaatimukset asettivat haasteensa, joihin Lappset vastasi paneutumalla alan kehitykseen, kasvamalla markkinoiden mukana ja kehittämällä uusia ratkaisuja. Alkunsa saivat moduulirakenne ja mallisuojattu puuprofiili, jossa puun halkeamista voidaan hallita urien avulla. Lappset myös siirtyi alan ensimmäisenä yrityksenä tietokoneavusteiseen suunnitteluun jo 1980-luvulla.
Kokonaisvaltaista ajattelua
Antero Ikäheimon idea kehittää leikkipaikkavälineiden ja leikkipaikkojen suunnittelutapaa kokonaisvaltaisesti ja ottaen ympäristö huomioon osoittautui oikeaksi: Lappset on kehittynyt ja kasvanut nopeasti. Susiturkkiin pukeutuneen yhden miehen yrityksestä on kasvanut kansainvälinen konserni, jolla on tytäryhtiö viidessä maassa. Konsernin liikevaihdosta yli 70% tulee kotimaan ulkopuolelta, ja vienti on suuntautunut yli neljäänkymmeneen maahan. Olemme luotettava kumppani, joka on joustava ratkaisuissaan. Toivomme, että innostuksemme tarttuu kaikkiin leikkimielisiin.
Lappset ottaa leikkimisen tosissaan
Tahdomme laajentaa leikkimisen käsitettä. Me haluamme, että leikki on kaikkialla. Uskomme, että se on kaikenikäisten oikeus missä tahansa, milloin tahansa. Emme tahdo, että leikkipaikkoja vain täytetään välineillä, vaan haluamme tehdä ympäristöjä leikkiystävällisemmiksi. Uskomme, että silloin kaikki hyötyvät, sillä leikkisyys tekee kaiken ikäisistä ihmisistä terveempiä ja tyytyväisempiä. Meidän mielestämme ei myöskään ole syytä tehdä rajaa leikkimisen ja oppimisen välille. Tehokas oppiminen yhdistää mielen ja ruumiin, ja leikkimisestä on monenlaista iloa - se rentouttaa, opettaa ja liikuttaa.
|