Lappsetin välineet sopivat hyvin monille erityisryhmiin kuuluville. Ymmärrän toki realiteetit eivätkä varmastikaan kaikki pysty niillä kuntoilemaan, mutta monet pystyvät oman tasonsa mukaan. Ja lähes aina Rajoitteet ovat vain omassa päässä! Mekin keksimme ihan omia sovellutuksia eikä huumori ole todellakaan kiellettyä, vaikka tavoite onkin saada hyvä treeni tehtyä!

Ei tekosyitä - ROVOPin synty

Olen 24-vuotias lohjalainen pyörätuolikelaaja Henry Manni. Näin vuonna 2004 kuinka Leo-Pekka Tähti voitti kultaa Ateenan paralympialaisissa, josta sain innostuksen lähteä itsekin kokeilemaan lajia! Ilmoittauduin  yleisurheilun kokeiluleirille, jossa törmäsin Aleksi Kirjoseen. Lähdimme yhdessä temppuilemaan pyörätuolien kanssa ja jossakin vaiheessa aloimme kuvata videoita. Etupäässä hypimme portaita ylös, alas, menimme liukuportaita, kokeilimme hieman skeittiramppeja ja paljon muuta. Meidän ”ryhmän” nimeksi muodostui TFP eli Team Finnish Power. 
 
Peruskoulun jälkeen päätimme kummatkin lähteä opiskelemaan Pajulahteen. Opiskelimme liikuntaneuvojiksi ja treenasimme sekä teimme videoita. Lisäksi aloimme käydä puhumassa eri tilaisuuksissa. Aluksi pyysimme vain kilometrikorvauksia, mutta hieman myöhemmin perustimme myös yrityksen ja siihen kuuluvan sivuston. Perustimme Facebook-sivun mottomme mukaan  ”Rajoitteet ovat vain omassa päässä”.  Sivu on kasvanut jo yli 40 000 seuraajan kokoiseksi ja kasvaa jatkuvasti. Ensimmäisen version nettisivuistamme tein jo 2011, mutta nyt olemme päivittämässä koko ajan uutta www.rovop.fi -nettisivustolle, jossa on myös verkkokauppa tuotteitamme varten. ROVOP tulee siis suoraan sanoista Rajoitteet Ovat Vain Omassa Päässä. 

Paralympialaiset

Aluksi Aleksilla meni urheilussa kovaa ja hän pääsikin jo 19-vuotiaana Lontoon paralympialaisiin kuulantyönnössä 2012. Finaali jäi siinä vaiheessa tosin vielä haaveeksi. Seuraavana vuonna pääsin minäkin jo arvokisojen makuun sillä kisasimme Ranskassa Lyonin MM-kisoissa kummatkin ja saimme pronssit kaulaan! Minä osallistuin 200 metrin kelaukseen. Vuosi 2014 toi Euroopan mestaruudet meille ja 2015 Qatarin MM-kisat hopeaa minulle. Sinne Aleksi ei päässyt mukaan eikä myöskään Rion paralympialaisiin tänä kesänä 2016, josta itse kuitenkin toin 100 m kelauksen pronssin Suomeen.

Yhteistyö Lappset Groupin kanssa

Lappset lähestyi nykyistä työantajaani Suomen Vammaisurheilu ja -Liikunta VAU ry:tä ja sen innoittamana lähdimme testaamaan ulkokuntosalin esteettömyyttä. Teen VAU:lle osa-aikatyötä lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijana. Lopun ajastani käytän urheiluun ja ROVOP-juttuun. Yhteistyön tuloksena Lappsetin kanssa teimme Aleksin kanssa videoita, joissa näytämme kuinka pystymme pyörätuolista huolimatta kuntoilemaan Lappsetin välineissä.

Projekti oli erittäin mielenkiintoinen ja lisäksi pääsimme kuvaamaan Jyväskylään street workout – telineelle! Suosittelen lämpimästi katsomaan kyseisen videon, koska meillä oli tosi hauskaa! 

Lappsetin välineet sopivat hyvin monille erityisryhmiin kuuluville. Ymmärrän toki realiteetit eivätkä varmastikaan kaikki pysty niillä kuntoilemaan, mutta monet pystyvät oman tasonsa mukaan. Ja lähes aina Rajoitteet ovat vain omassa päässä! Mekin keksimme ihan omia sovellutuksia eikä huumori ole todellakaan kiellettyä, vaikka tavoite onkin saada hyvä treeni tehtyä!

 

Henry Manni
Pyörätuolikelaaja Henry Manni
Henry Manni
Henry Manni
Henry Manni on lohjalainen pyörätuolikelaaja, liikuntaneuvoja, sekä toinen ROVOP-yhteisön perustajista.

rovop.fi/
Tilaa uutiskirje
Katso valmiita kohteita
Hiironen Oulu

Hiirosen sporttipuisto Oulussa on jokaisen lenkkelijän unelmakohde. Puistossa voi suorittaa rankan treenin tai palautua pitkästä lenkistä venyttelemällä ja rentoutumalla.

Lue lisää
Lampipuisto Tampere

Tampereen Lampipuisto on suunniteltu koko perheen käyttöön.

Lue lisää
Esteetön leikkialue Lerum Ruotsi

Lerumin kunta Ruotsissa suunnitteli ja toteutti yhdessä Lappsetin Ruotsin tytäryhtiön kanssa esteettömän leikkipaikan, jossa jokainen käyttäjä on otettu huomioon.

Lue lisää
Tutustu liikuntavälineisiin